Itselläni syy on ollut aina se, ettei Pasianssi vaadi kiirettä tai jatkuvaa keskittymistä samalla tavalla kuin monet muut pelit. Joskus pelaan vain muutaman jaon kahvitauolla, joskus vähän pidempään illalla. Kun etsin erilaisia peliversioita ja halusin lukea niistä lisää, löysin sattumalta suomalaisia pasianssipelejä käsittelevän sivun, ja siinä kohtaa kannattaa vilkaista pasianssipeli.net jos haluaa nähdä eri vaihtoehtoja ja sääntöjä yhdestä paikasta. Sen jälkeen kokeilin muutamaa uutta versiota, joita en ollut aiemmin pelannut. Oma suosikkini on silti edelleen klassinen Klondike, koska siinä on sopivasti tuuria ja pohdintaa. Minusta juuri rauhallinen tahti tekee Pasianssista erilaisen kuin monet muut pelit, joissa pitää reagoida nopeasti tai pelata muiden kanssa jatkuvasti. Siksi palaan siihen yhä uudelleen.

Minun mielestäni Pasianssin vahvuus on siinä, että sitä voi pelata täysin omassa tahdissa ilman mitään paineita. Joskus avaan pelin vain hetkeksi ennen nukkumaanmenoa tai silloin, kun haluan irrottaa ajatukset työstä. Kaikki eivät pidä kilpailullisista peleistä, joten tällainen rauhallinen vaihtoehto sopii monelle. Hauskaa on myös se, että eri pasianssiversioissa on yllättävän paljon vaihtelua, vaikka perusidea pysyy samana. Sen vuoksi peli ei tunnu vanhenevan, vaikka sitä olisi pelannut jo vuosien ajan. Monesti huomaan palaavani siihen juuri silloin, kun kaipaan jotain yksinkertaista mutta silti sopivan haastavaa tekemistä.